“Oikeastaan koko digitaalinen yhteiskunta pyörii, koska integraatioita on olemassa. Niiden avulla rakennetaan lisäarvoa yrityksille, kun tieto siirtyy järjestelmien välillä vaivattomasti ja aikaa vapautuu oikeasti merkitykselliselle työlle”, Tuomas kertoo.
“Oikeastaan koko digitaalinen yhteiskunta pyörii, koska integraatioita on olemassa.”
Jos ura integraatioiden parissa houkuttaa, mistä kannattaa lähteä liikkeelle?
“Suosittelen ensimmäisenä selkeyttämään itselleen, miksi juuri integraatiot kiinnostavat. Kun syyt ovat selkeät, motivaatiotakin oppia uutta löytyy aivan eri tavalla”, Tuomas sanoo. Kiinnostusta ongelmien ratkaisuun, uteliaisuutta uusia ratkaisuja kohtaan sekä koodauskokemusta ainakin vaaditaan.
Tuomas huomauttaa myös, että integraatiotyö ei ole kuitenkaan pelkkää koodaamista, koska tässä tehdään myös työtä asiakkaiden kanssa. “Se, että tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä on avain työssä onnistumiseen konsulttina”, hän jatkaa.
Jos yllä mainitut asiat tuntuvat selkeitä ja osuvat nappiin omien uratoiveidesi kanssa, lue eteenpäin ja tutustu tarkemmin Tuomaksen konkreettisiin vinkkeihin!
“Integraatioiden maailmaan on oikeastaan suhteellisen helppo päästä sisälle”, Tuomas sanoo.
“Pohjalla kannattaa kuitenkin olla hyvä pohja koodauksesta, jotta siihen päälle voi rakentaa integraatio-osaamista”, hän jatkaa.
“Kun työskentelee tällaisen asian parissa, joka vain lisääntyy tulevaisuudessa, kannattaa heti alkuun sisäistää utelias ja aktiivinen suhtautuminen uuden oppimiseen.”
Integraatioalalla korostuu vahvasti jatkuva oman osaamisen kehittäminen ja ajan tasalla pysyminen. “Kun työskentelee tällaisen asian parissa, joka vain lisääntyy tulevaisuudessa, kannattaa heti alkuun sisäistää utelias ja aktiivinen suhtautuminen uuden oppimiseen”, Tuomas sanoo.
Siispä kun koodaaminen on hallussa, ensimmäinen askel lähemmäs integraatioiden maailmaa on tutustua integraatioiden perusteisiin.
👉 Aloita tutkimalla sivustoa Enterprise Integration Patterns ja yritä saada kuva millainen ajatusmalli integraatioiden taustalla on.
“Työ integraatioiden parissa vaatii taitoa pysyä uteliaana, arvioida toteutusvaihtoehtoja ja kysyä kysymyksiä”, Tuomas sanoo. Integraatioiden taustalla on aina aito tarve asiakkaan liiketoimintaprosessin parantamiseksi.
“Kun aloittaa uuden projektin asiakkaan kanssa, hänellä on tehtävänä selvittää yhdessä asiakkaan kanssa mikä on toivottu lopputulos.
Sama pätee myös integraatiossa käytettyihin teknologioihin ja teknisiin ratkaisuihin. Yksi perustavanlaatuinen ero perinteiseen ohjelmistokehittämiseen verraten on, että integraatioissa ei keskitytä käyttöliittymäkerrokseen millään tavalla. “Näissä on erilaista kerrostuneisuutta ja erityyppisiä patterneja, jotka vaativat hieman ajattelutavan kääntämistä”, Tuomas kertoo.
Tuomas vinkkaa katsomaan maailmaan integraatiolasien läpi.
“Kun käyt vaikka pankkiautomaatilla niin sitä voi miettiä, että millainen integraatio siellä voisi käynnistyä. Se on ihan hauskaa, kun tajuaa missä kaikkialla integraatioita maailmassa on”, Tuomas hymyilee.
👉 Mieti siis integraatioiden rakentamista harjoitellessasi seuraavia kysymyksiä: miksi tähän on valittu juuri tämä tapa rakentaa integraatio? Voisiko jokin toinen ratkaisu toimia paremmin? Mitä eroja eri teknologioilla on? Mitkä teknologiat ovat yleisesti käytettyjä? Mitkä vaikuttavat nousevilta trendeiltä?
Integraatiotyössä on käytössä modernit ohjelmointikielet – Devikoneella käytössä on Apache Camel. “Apache Camel ja esimerkiksi LogicApps ovat kypsiä, vakiintuneita teknologioita, joita myös kehitetään jatkuvasti eteenpäin”, Tuomas selittää.
“Integraatiokehittäjänä pääsee tutustumaan kattavasti erilaisiin teknologioihin.”
Erikoistuminen tiettyyn teknologiaan kannattaa, mutta liikaa ei kannata jumiutua yhteen.
“Teknologiat ja asiakkaat myös vaihtuvat, joten integraatiokehittäjänä pääsee tutustumaan kattavasti erilaisiin teknologioihin”, hän kertoo. Integraatioiden perusperiaatteet ovat kaikkialla samat riippumatta siitä onko sovellusalue pilvipalveluissa, SaaS-sovelluksissa, liiketoimintasovelluksissa, IoT:ssa tai mobiilisovelluksissa.
Lisäksi on tärkeää oppia yleistämään asioita, kuten miten vaikka eri tietokantojen kanssa jutellaan. “Oma ajatusmaailma rikastuu kun tulee erilaisia tapauksia vastaan”, Tuomas miettii.
👉Suosituksemme teknologiaksi on opetella open source -integraatiovälinestä Apache Camelia ja Azuren puolelta LogicAppsia. Näitä teknologioita hallitsemalla saat hyvän ymmärryksen integraatiokehittämisen luonteesta ja takaat samalla itsellesi korkean markkina-arvon osaajana.
Alalla tulee jatkuvasti uutta opittavaa – se on yksi syistä, joka Tuomastakin integraatioissa inspiroi. “Pysymällä perillä alan uusista asioista ja olemalla yleisesti kiinnostunut maailmaa muuttavista ilmiöitä, voi nostaa helposti omaa ammattitaitoaan seuraavalle tasolle”, hän miettii.
Hän kuluttaa paljon alan kirjallisuutta lukemalla tai kuuntelemalla.
👉Ota lukulistalle InfoQ ja DZone, ne tarjoavat Tuomaksen mukaan “ehtymättömän lähteen uusille ajatuksille. Jos äänikirja ovat oma juttusi, kokeile Audible-palvelua ja kuuntele laadukkaasta koodista kertova Robert C. Martinin teos Clean Code.
Kun teoria alkaa olla jo hieman hallussa, Tuomas suosittelee omien harjoitusprojektien pariin siirtymistä. “Toisin kuin perinteisissä ohjelmistokehitysprojekteissa, integraatioissa ei tarvitse olla käyttöliittymäkerrosta, eikä siihen keskitytä millään tavalla”, Tuomas selittää. Tämä yksinkertainen asia hämää usein aloittelevia integraatiokehittäjiä.
“Integraatioiden pihvi on usein tiedon muuntaminen erilaiseen muotoon”, Tuomas selittää.
Harjoitusprojekti voi olla esimerkiksi kahden API-rajapinnan välillä tapahtuva tiedon siirto tai API:sta tiedon lukeminen ja sen tallentaminen.
👉 Toimi näin:
Kun olet rakentanut harjoitusprojektiasi, pyydä kommentteja ja palautetta miten voisit toteuttaa jonkin asian vielä paremmin.
“Näin kokeneenakin konkarina paras oppiminen tapahtuu aina yhdessä. Koodikatselmoinnit ovat meillä jatkuva tapa. Toinen henkilö auttaa tunnistamaan omat sokeat pisteet ja jakaa ajatuksia siitä, miten koodista saisi vieläkin laadukkaampaa”, Tuomas kertoo.
👉 Jos yrityksessäsi tai verkostossasi ei ole integraatioasiantuntijaa – verkostoidu Tuomaksen kanssa linkkarissa. “Vaihdan mielelläni ajatuksia aiheesta”, Tuomas sanoo ilahtuneena.
Nykypäivänä jokainen uusi teknologia koittaa houkutella luokseen. “Tärkeintä olisi pitää oma tavoite riittävän kirkkaana mielessä, mihin haluaa mennä”, Tuomas sanoo. Sivupoluille siis kannattaa välillä vilkuilla, mutta arvioida samalla, viekö tämä uusi asia eteenpäin kohti tavoitetta.
Hommat integraatioiden parissa eivät missään nimessä lopu kesken – päinvastoin. Jos olet kiinnostunut urasta integraatioiden parista, Tuomas onnittelee oivallisesta valinnasta.
“Integraatioalalla mielenkiinto kyllä pysyy yllä ja oma markkina-arvo kunnossa”, hän hymyilee.
Marjutin 5 oppia integraatioista ja avoimen lähdekoodin ratkaisuista